Juha T. Hakala: Laadullisen tutkimuksen ABC – Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle

 

Kustantaja: Gaudemus
Julkaisuvuosi: 2024
Sivumäärä: 158 s.

Opinnäytetyötä suunnitellessaan korkeakouluopiskelija on usein uuden ja oudon äärellä.

Mitä ihmettä sitä tutkisi - ja millaisin konstein? Tutkimukseen pitäisi soveltaa menetelmiä, joihin opastava kirjallisuus on usein vaikeaselkoista. Liikkeelle ei kuitenkaan tarvitse lähteä antiikin Kreikasta tai edes 1800-luvun mannermaisesta filosofiasta: Laadullisen tutkimuksen ABC johdattaa tavallisimpien laadullisten tutkimusmenetelmien saloihin tiiviisti ja ymmärrettävästi.

Teoksessa esitellään kymmenkunta yleisintä laadullista tutkimusmenetelmää fenomenologisesta tutkimuksesta etnografiseen lähestymistapaan. Kunkin menetelmän kohdalla kerrotaan arkijärkisten esimerkkien avulla myös se, kuinka sitä käytännössä sovelletaan. Lisäksi teoksessa kuvataan tutkimusprosessin keskeiset karikot ja opetetaan kiertämään ne.

Teos soveltuu niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujenkin opiskelijoille, joiden tarkoitus on tehdä opinnäytetyönään laadullinen tutkimus. Se on avuksi muillekin, esimerkiksi toiminnallisen opinnäytetyön tekijöille 

Oma arvioni: Tässä uutuusteoksessa professori ja korkeakoulupedagogiikan dosentti Juha T. Hakala tarkastelee mielestäni hyvin opiskelijaystävällisesti muun muassa sitä, miltä tutkimusprosessin alkupää näyttää, miten erilaisia laadullisen tutkimuksen menetelmiä käytetään ja kuinka erilaisia laadullisia aineistoja analysoidaan. Asiat esitetään vieläpä mukavan ytimekkäästi ja toivoa tuottavalla otteella, joten tutkimusmenetelmien viidakossa tarpovien opiskelijoiden ei tarvitse vaipua epätoivoon. Pidiän myös siitä, että tässä oppaassa on siellä täällä hippunen huumoria, jota ei menetelmäkirjallisuudesta yleensä juurikaan löydy. Minua ilahduttaa myös se, että myös erityispedagogiset tutkimuksest saavat Hakalan teoksessa huomiota. Sitäkään kun ei ainakin minun mielestäni kovin usein tapahdu.

Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten suosittelen tämän lukijaystävällisen menetelmäoppaan lukemista lämpimästi myös kaikille ohjattavilleni. Jos olet miettinyt laadullisen tutkimuksen mahdollisuuksia, mutta et oikein tiedä, mitä tutkisit, miten ja miksi, tätä kirjaa ei kannata jättää lukematta.