Kari Hotakainen: Helmi

 

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2024
Sivumäärä: 293 s.

Liikuttava, hauska ja sydämellinen romaani 
 
Lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan sieniretki muutta heidän koko elåmänsä. Suppilovahveroiden sijaan he löytävät metsästä ihmisen, iäkkään naisen, joka ei aluksi muista edes omaa nimeään. Alkaa vauhdikas, töyssyinen ja monipolvinen matka, joka vie lukijan kohti elämän ydinkysymyksiä. Hurmaavan omapäinen Helmi vetelee lankoja umpisolmuun ja mutkia suoriksi, Hanoi Rocks raikaa ja pullakahveja juodaan – ja pian on yhden jos toisenkin elämä muuttunut ikiajoiksi. Kari Hotakainen on kirjoittanut paljon, mutta tällaista ei koskaan aiemmin.

Oma arvioni: Kari Hotakaisen uutuusromaani on lämminhenkinen puolustuspuhe inhimillisen ja hyvän vanhuuden puolesta. Kirjassa ollaan monien vakavien aiheiden äärellä: ei ole naurun aihe, jos muisti pätkii eikä ikäihminen pärjää enää kotonaan yksin tai pariskunta ei saa toivomaansa lasta. Mutta samalla Helmi osoittaa mainiosti sen, ettei kaikkeen elämässä kannata suhtautua liian vakavasti. Naurullakin  on paikkansa arkisten asioiden keskellä. Ja kun huumori on hotakaismaisen kuivahkoa, se uppoaa ainakin minuun. Pohjasävyltään surumielinen mutta vauhdikkaiden käänteiden keventämä Helmi onkin mielestäni kerrassaan erinomainen Pirkka-tuote, jonka nappasin kätevästi lähikaupastani mukaan.