TAMMIKUUN BLOGIARTIKKELI:

Lukemisen lumo ja kirjoittamisen palo – elämäni isot ilot 

Kun luen ja kirjoitan, koen todella eläväni. Tässä blogiartikkelissa kuvaan omaa polkuani kirjoitettujen sanojen parissa. Kerron, mistä löysin kadottamani luovuuden. Paljastan myös erityisen huolenaiheeni.

Jokaisen tarina on ainutkertainen ja kertomisen arvoinen.

Olen aina rakastanut sanoja. Siksi koen olevani onnekas, kun olen saanut kasvaa kirjojen keskellä. Lapsena lauantaiset koko perheen yhteiset kirjastokäynnit olivat viikon kohokohtia. Mitä korkeampia lainattujen kirjojen pinot olivat, sitä onnellisempi olin. Minulle luettiin paljon.

Siitä lähtien kun opin itse lukemaan, en ole ollut montaakaan päivää lukematta. Parhaimpina päivinä olen ahminut useita kirjoja. Olen kirjojen himolainaaja ja -lukija.

Lukijasta kirjoittajaksi

Uskon siihen, että nimenomaan runsas ja monipuolinen lukeminen on johdattanut minut myös kirjoittamisen pariin. Ajatusten ilmaiseminen kirjallisesti on ollut itselleni aina jotenkin luontaista. Niinpä olen tähänastisen elämäni aikana purkanut tuntojani päiväkirjoihin, riimitellyt runoja vihkoihin ja kirjoitellut kirjeitä ystävilleni eri puolille maailmaa.

Vuosien mittaan on tietenkin tullut rustailtua myös lukematon määrä erilaisia pakollisia tekstejä. Lähes kaikkea olen kirjoittanut mielelläni. 

Olen kirjoittanut yhden gradun ja pari puolivalmista väitöskirjaa. Lisäksi olen julkaissut omakustanteena sekä tietokirjan että runokokoelman. Yllättävin aluevaltaukseni kirjoittamisen saralla on tähän mennessä ollut paikallislehden kolumnistina toimiminen noin viiden vuoden ajan. Opin tuolloin paljon ja kaipaan kolumnien kirjoittamista ajoittain vieläkin. 

Hyppy tuntemattomaan sytytti hiipuneen kirjoittamisen palon

Olen pienestä pitäen ajatellut, ettei minulla ole nimestäni huolimatta juurikaan mielikuvitusta. Ehkä siksi en muistakaan kirjoittaneeni kuin yhden silkkaa fiktiota olleen kouluaineen. Siinä lehmä lensi ja maatalon mummo oli kauhuissaan.

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat luoda kokonaisia kuvitteellisia todellisuuksia. Itse en usko kykeneväni moiseen.  Olen kirjoittajana tietopainotteinen, vahvasti totuuteen nojaava. Pyrin aina suunnittelemaan tekstini huolellisesti, Väännän asioita usein rautalangasta.

Nyt reilut 40 vuotta myöhemmin lähdin pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Koetan vähitellen vapautua luovuutta kahlitsevista kaavoistani.

Opintojen osana olen kirjoitellut lapsille suunnattua fiktiivistä tarinaa eli sepitettä. Alku oli hankalaa, mutta sittemmin nuo keksimäni henkilöhahmot ovat ikään kuin alkaneet elää omaa elämäänsä. Tarina siis tavallaan kirjoittaa itse itseään eteenpäin. Kokemus on ollut varsin hämmentävä. En olisi uskonut kokevani mitään tällaista. 

Olen päässyt tutustumaan myös pakinan olemukseen ja saanut ensikosketuksen sen kirjoittamiseen. Laji on samaan aikaan sekä kiehtova että kimurantti. Olen kuitenkin päättänyt haastaa itseäni ja aion kirjoittaa lisää pakinamaisia tekstejä lisää. On mukava kirjoittaa täyttä asiaa huumorin keinoja hyödyntäen.

Kun mietin mahdollisia pakinan aiheita, koin melkoisen yllätyksen. Parissa päivässä otsikkohahmotelmia ja aihioita oli kertynyt jo kymmeniin humoristiseen episodeihin omasta elämästäni. Enää tämän vimmaisen kynäilijän tarvitsee siis vain löytää aikaa naputella ne.

Lukemisen kipinän löytäminen on tärkeää

Olen huolestuneena seurannut keskusteluja lasten ja nuorten lukuinnon hiipumisesta ja lukutaidon rapistumisesta. Työskentelen aikuisopiskelijoiden parissa, mutta eivät edellä mainitut ongelmat minullekaan aivan vieraita ole. 

Yhä useammat opiskelijat ovat viime aikoina ilmaisseet varsin avoimesti, etteivät he pidä lukemisesta tippaakaan. Jos ihminen yrittää selvitä opinnoistaan mahdollisimman vähällä lukemisella, näkyy se todennäköisesti myös hänen omissa teksteissään.

On surullista, että ero hyvien ja huonojen lukijoiden välillä on kasvanut entistä suuremmaksi. On monia, jotka eivät lue lainkaan. Keskimäärin käytämme lukemiseen yhä vähemmän aikaa. Näin lukemisesta on tullut entistä harvempien ihmisten hupia. Tämä johtaa yhteiskuntamme eriarvoistumiseen. 

Voisivatko lukeminen ja kirjoittaminen olla sinunkin ilojasi?

Nähtäväksi jää, löytävätkö uudet ja tulevat kirjalliset tuotokseni vielä jonakin päivänä tiensä potentiaalisten lukijoiden iloksi. Toivottavasti.  Olen joka tapauksessa saanut paljon jo nyt. Olen nimittäin löytänyt jälleen kirjoittamisen palon.

Kun antaudun tarinan vietäväksi, todellisuus tuntuu katoavan ympäriltäni. Se on ihanaa! Luovuuteni ei siis ollutkaan syväjäässä, kovassa kohmeessa vain. 

Lukemisen lumo ei ole kohdallani koskaan laantunutkaan, mutta nyt minusta tuntuu taas vahvasti siltä, että en voi olla myöskään kirjoittamatta. En kerta kaikkiaan pysty vastustamaan sanojen voimaa ja tarinoiden taikaa. Ne rikastuttavat arkeani päivin ja öin. 

Lukeminen on muokannut tapaani ajatella ja katsella maailmaa. Kirjoittamalla voin itse pyrkiä muuttamaan todellisuutta edes hieman. Niin voi käydä sinullekin, kun luet ja kirjoitat. Siksi toivon, että saisit kokea nämä mittaamattoman arvokkaat taidot oman elämäsi iloiksi. 

P.S. Mitä lukeminen ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät? Kerro ajatuksistasi kommenteissa.