Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen – Anni Polvan elämä ja teokset
![]() |
Kustantaja: Teos Julkaisuvuosi: 2025 Sivumäärä: 261 s. |
Anni Polviander, alun perin Anni Heinonen ja taiteilijanimeltään. Anni Polva ajautui 1960-luvulla edustamaan kirjallisuuspiireissä huonoa kirjallisuutta, ”alatason viihdettä”. Polvan sorto huipentui pyrkimykseen kieltää yleisiä kirjastoja ostamasta kirjailijan teoksia lainakokoelmiin. Armoa eivät saaneet nuorille suunnatut Tiina-kirjatkaan, joita pidettiin konservatiivisina ja yhteiskunnallisista epäkohdista piittaamattomina. Salanimellä Kyllikki Heino vuonna 1973 julkaistu romaani Minulla ei ole ketään sai ansaitusti erinomaiset arvostelut, kun kriitikot eivät tienneet kiittävänsä kirotun Anni Polvan kirjoittamaa kirjaa.
Juha Hurme kertoo lapsuutensa taidekasvattajan Anni Polvan tarinan sankarin tarinana. Hurmeen mukaan Anni Polva oli rohkea ja päättäväinen ihminen, joka kirjoitti loisteliaasti, kun sille päälle sattui. Elettiin kotirintamalla (1981) saattaa Hurmeen mukaan olla kiintoisin sotaromaani kautta aikojen. Hurmeen teos näyttää, miten painosten kuningatar Anni Polva oli Suomen nuijituin nainen, sitkein selviytyjä ja lopullinen voittaja.
Oma arvioni: Oli kiinnostavaa tutustua itsellenikin tuttujen Tiina-kirjojen kirjoittajaan ja hänen laajaan tuotantoonsa ja monin tavoin haasteelliseen elämään. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Anni Polva, joka oli äidinäitini ikätoveri, on asunut aikoinaan samoilla kulmilla kuin minä nyt.
Lukijat rakastivat Polvaa, mutta kriitikoilta ei hänen viihteellisille kirjoilleen juuri ymmärrystä herunut, arvostuksesta nyt puhumattakaan. Sen sijaan tämä Juha Hurmeen kirjoittama mainio elämäkertateos on mielestäni hieno kunnianosoitus Anni Polvalle. Kirja tarjoaa lukuisia referointeja Polvan teoksista ja myös monia maukkaita sitaatteja. Ne tarjoavat lukijalle monipuolisen kokonaiskatsauksen siihen, mitä Polva aikanaan niin aikuisille, nuorille kuin lapsillekin kirjoitti. Pidin kovasti myös siitä, että etenkin Anni Heinosen lapsuus- ja nuoruusvuosia Hurme kuvaa teoksessaan omaan rempseään ja varsin viihdyttävään tyyliinsä.
Kaikesta välittyy mielestäni aito arvostus ja kunnioitus tuotteliasta ja taitavaa kirjailijaa kohtaan. Itse en voi olla hämmästelemättä, miten Anni Polvi onnistui kirjoittamaan niin paljon kaiken muun keskellä, ja vieläpä kirjoituskoneella. Jos olet kiinnostunut suomalaisen kirjallisuuden historiasta, Suomen nuijituin nainen on teos, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi ja kommentistasi!