Matti Rönkä: Käpälämäen kaverukset

 

Kustantaja: Orava-kirjat
Julkaisuvuosi: 2025
Äänikirjan kesto: 1 h 47 min
Lukija: Matti Rönkä

Sinisessä talossa asuu Kervisten perhe: Äiti-Rita, Isä-Tero, lapset Aino ja Veikko ja heidän koiransa, vanha unelias karvaturri nimeltään Lappalainen. Mutta ei tässä kaikki: talon suuren verannan alla on kaverusten Pentti Rusakon ja Kani Pupun koti. Ne eivät olekaan mitä tahansa tavallisia töpöhäntiä, vaan valistuneita vemmelsääriä, Pentti Rusakko varsinkin, sillä se osaa lukea ja pitää huushollin siistinä. Märkäkorva-Kanilla on näissä taidoissa vielä vähän harjoittelemista.

Kerran kirkkaana syyspäivänä Pentti herää päiväuniltaan ja huomaa Kanin kadonneen jäljettömiin. Pentti käynnistää etsinnät, mutta kuullessaan ETT:lta eli Eläinten tietotoimistolta, että Kani on viimeksi nähty rehentelevän veijarin Orava Korhosen seurassa matkalla kylille, Pentti tajuaa ihmisten avun olevan tarpeen.

Oma arvioni: Satupäivän kunniaksi päätin kuunnella Matti Röngän kirjoittaman ensimmäisen lastenkirjan. Pidin sanoilla leikittelystä, eivätkä päähahmoina olevat eläimetkään hassumpia olleet. Jäin kuitenkin kaipaamaan kirjan hahmoihin lisää persoonallisuutta ja tarinaan hieman enemmän koukkuja,.

Sarjan jatkolta toivoisin juonelta edes hieman enemmän yllätyksellisyyttä. Nyt edettiin mielestäni varsin perinteiseen tyyliin. Koska kuuntelin tarinan äänikirjana,  Matti Pikkujämsän kuvitus jäi valitettavasti näkemättä kirjan kansikuvaa lukuun ottamatta. 


Kommentit