Naoki Higashida: Miksi minä hypin – Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
![]() |
Kustantaja: Sammakko
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: The Reason I Jump (2007)
Kuvittanut: Kai & Sunny Suomentanut: Mikko Pihlajavirta Sivumäärä: 185 s. |
"Vastaukset oli laatinut
kirjailija, jonka toinen jalka oli vielä lapsuudessa ja jonka autismi oli
vähintään yhtä haastavaa ja elämää muuttavaa kuin meidän pojallamme. Miksi minä hypin oli taivaanlahjana
saatu suuri paljastus. Minusta tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että oma
poikamme kertoi meille Naokin sanojen avulla, mitä hänen päänsä sisällä tapahtui.”
– David Mitchell
Oma
arvioni: Kirja valikoitui luettavaksi kiinnostusta herättävän kantensa
perusteella. Kirjan kirjoittajaksi paljastui 13-vuotias autistinen poika, joka
kykenee kommunikoimaan osoittelemalla kirjaimia ”pahvinäppäimistöltä”. Hänen
kertomansa avaa lukijalle poikkeuksellisen mahdollisuuden kurkistaa, mitä
autistisen lapsen mielessä tapahtuu.
Kirja
kostuu autisteille usein esitetyistä kysymyksistä ja Naokin vastauksista niihin
sekä pienistä kertomuksista. Tekstit
valottavat sitä, miksi autistinen henkilö toimii ja käyttäytyy monissa
tilanteissa eri tavalla kuin muut. Hän kertoo vastauksissaan toistuvasti siitä,
kuinka autistit eivät ole tahallaan meluavia, levottomia tai
tottelemattomia. Siksi hän toivookin, että heille oltaisiin kilttejä ja heidän
erikoiseen käyttäytymiseensä suhtauduttaisiin ymmärtäen ja kärsivällisesti. Autistit
eivät pärjää yksin haasteidensa kanssa, kuten seuraava sitaattikin koskettavasti osoittaa:
”Emme yksinkertaisesti tiedä miten saisimme hommat hoidettua omin päin samalla tavalla kuin te teette. Haluamme kuitenkin onnistua niin hyvin kuin mahdollista, kuten kaikki muutkin. Kun vaistoamme teidän luovuttaneen meidän suhteemme, tunnemme olomme kurjaksi. Olkaa siis kilttejä ja auttakaa meitä loppuun asti.”
Autistiset
henkilöt kyllä oppivat asioita, mutta omalla tavallaan, hitaasti ja lukuisten
toistojen kautta. Autisteilta ei myöskään puutu huumorintajua, mielikuvitusta
tai empatiakykyä, vaikka monet normaali-ihmiset edelleen niin olettavatkin.
Naoki
jakaa lukijan kanssa myös näkemyksensä muun muassa ajasta, elämästä, luonnosta
ja kauneudesta. Nämä kuvaukset herättävät minut miettimään, kuinka kiehtovan
moninainen todellisuus voikaan lopulta olla. Yhtä oikeaa tapaa hahmottaa
maailma ei ole olemassa.
Tämä
hieno ja koskettava kirja sopii luettavaksi ihan kenelle tahansa. Erityisen
paljon sillä on kuitenkin annettavaa niille, jotka ovat tekemisissä autististen
lasten kanssa. Koska kirjan on kirjoittanut 13-vuotias poika, se sopisi mielestäni
mainiosti myös nuorten luettavaksi. On lukija sitten kuka tahansa, Miksi minä
hypin -kirja avaa kiinnostavalla tavalla autistiseen mieleen liittyviä
mysteerejä ja antaa ajateltavaa pitkäksi aikaa. Suosittelen
kirjaa todella lämpimästi.